Anna Porvari

//

13.9.2024

Kuubin Cannesin tuliaiset innostivat vilkkaaseen ajatustenvaihtoon luovuudesta ja tekoälystä

Elevenlabs AudioNative Player
Kuubi kutsui markkinoinnin ammattilaiset, brändien ja median edustajat yhdessä pohtimaan luovuuden, tekoälyn ja rohkeuden roolia nykypäivän markkinoinnissa. Tilaisuudessa paneelikeskustelemassa olivat asiantuntevat Joona Honka, Suvi Kallio, Sini Kervinen, Karri J. Knuuttila, Henri Malkki, Marika Orkamo ja Lauri Vassinen. Tapahtuman juonsi Jani Halme. Kuubin havainnot Cannes Lions -festivaaleilta ja valikoimamme case-filmit loivat raamit keskusteluille. Kuubin mantra Creativity loves Technology tuntui toistuvan vahvasti myös Cannesissa. Tosin teknologia oli nyt tarkentunut tekoälyksi. Tekoälyn ohella rohkeus, riman nostaminen, kasvu ja uskallus tehdä asioita isommin, ovat olleet keskeisiä teemoja keskusteluissa yleisemmälläkin tasolla.

Heti tilaisuuden alussa kävi selväksi, että tällaisille yhteisille keskusteluille on tarvetta ja kysyntää. Valitut teemat kirvoittivat hyvää keskustelua sekä panelisteilta että yleisöltä. Esiin nousi monia oivaltavia näkökulmia luovuuden merkityksestä ja tekoälyn tuomista mahdollisuuksista. Myös koko organisaation tasolla tapahtuva strategien ajattelu nousi tärkeäksi teemaksi.

Markkinoinnissa työskentelevät ovat jo pitkään sanoneet, että mainontaa tulisi ajatella investointina, ei kustannuksena, eikä se voi olla irrallaan yrityksen muusta toiminnasta. Mutta pelkästään markkinointijohtajien keskinäinen keskustelu tästä ei riitä. Siksi oli hienoa nähdä, että Cannes Lions -tapahtumaan osallistuu yhä enemmän talousjohtajia, jotka puhuvat markkinoinnista investointina. McDonald'sin talousjohtaja Ian Borden totesikin Cannesissa markkinointiin olevan yksi tärkeimmistä sijoituksista, jota he tekevät liiketoiminnan kasvun vauhdittamiseksi.

Tilaisuutemme keskusteluissa sana rohkeus nousi usein esiin. Monella meistä tuntuu kuplivan pieni turhautuminen siihen, että voisimme tehdä asioita paremmin, isommin ja liiketoiminnan kannalta tuloksellisemmin, jos meiltä löytyisi enemmän uskallusta. Paljon on myös kiinni asenteesta, että mitä tehdään ja etenkin siitä, miten asioita tehdään. Vähemmänkin kiinnostavien kategorioiden tuotteista voi tehdä merkityksellisiä ja kiinnostavia, kun uskalletaan ottaa riskejä ja tehdä rohkeita valintoja. Tämä kiteyttää hyvin sen, että pelkkä tuotteiden ominaisuuksista kertominen ei riitä – vaikuttavassa mainonnassa on uskallettava haastaa totuttua ja mennä pidemmälle.

Paneelikeskusteluissa tuotiin myös esiin, että mainonnan vaikuttavuus lähtee vahvasta strategiasta. Strategian tulee olla selkeä ja kirkas, jotta mainonta oikeasti toimii. Vaikka teknologia on kehittynyt huimasti, vaikuttavuuden mittaaminen on edelleen haastavaa – mutta juuri tässä piilee se luovuuden ja rohkeuden merkitys: on uskallettava kokeilla ja oppia jatkuvasti. Kun halutaan luoda elämyksiä, täytyy tunnetta luoda kaikissa mahdollisissa kohtaamispisteissä, systemaattisesti. Nostetaan rimaa luovuudessa ja kärsivällisesti rakennetaan maailmanluokan tekemistä. Tämä näkyy varmasti viivan alla ja talousjohtajasta tulee paras kaveri. 

Tätä lisää! 

Kun kysyin yleisöltä, puhutaanko tekoälystä nykyään riittävästi, liikaa vai liian vähän, suurin osa oli sitä mieltä, että keskustelua käydään juuri sopivasti. Ainakaan liian vähän ei puhuta – se on varma. Kuubin tilaisuudesta saimme välittömästi palautetta, että keskustelut olisivat voineet jatkua vaikka kuinka pitkään! Esille nousi niin paljon hyviä teemoja, joihin olisi tehnyt mieli syventyä enemmänkin. Itse jäin pohtimaan sitä, miten usein  jäämme kiinni tuttuun ja turvalliseen. Ehkä tämä on jotain, mitä meidän kaikkien tulisi pohtia markkinoinnin ammattilaisina – milloin viimeksi teimme jotain aidosti rohkeaa? 

Tällä kertaa tilaisuus päättyi toimistollamme aftereiden merkeissä. Fiilis oli rento, musiikki soi, aurinko paistoi ja tarjoilu pelasi - Cannes-hengessä tottakai. Lupaamme järjestää ja fasilitoida vastaavaa keskustelua tulevaisuudessakin. Ja tarttua ideoihin, jotka nousevat näissä keskusteluissa esiin - yksi aihio onkin jo työnalla.  

Kuubi x Cannes afterit
Kuubi x Cannes afterit
Elevenlabs AudioNative Player

Tilaisuudessa katsotut Cannes-caset

Kuten Toni Kallio totesi, tekoäly oli Cannesissa esillä kaikkialla muualla paitsi kilpailutöissä. Vuoden 2024 kisa entryissä tekoälyä oli hyödynnetty 12% caseista, tässä meidän suosikit:

Volkswagen 70 years. Success passed down the generations. Linkki videoon.

Orange - France Women's National Football Team. Linkki videoon. 

Mercado Libre - Handshake hunt. Linkki videoon.

Coors Light - Coors Lights Out. Linkki videoon.

Kuubi x Cannes paneeli
Kuubi x Cannes afterit
Käytämme sivustolla evästeitä luodaksemme mahdollisimman käyttäjäystävällisen kokemuksen.